Elämys Group tuotti islantilaisfanien EM-koripalloelämyksen

Koripallon EM-kisojen Helsingin alkulohkon tapahtuma- ja oheispalveluja hoitanut Elämys Group tuotti myös islantilaisfanien elämyspalvelut Suomessa. Helsingin Kansalaistorilla sijainnut fanialue Sudenpesä Helsinki ja jatkobilepaikka Circus elivät vahvasti myös 1500 Islannin koripallomaajoukkueen kannattajian sykkeestä.

Lauantai 1.9. oli islantilaisfaneille todellinen superpäivä. Ensin EM-koripallossa Islanti kohtasi Puolan ja samana iltana järjestettiin jalkapallon MM-karsintaottelu Suomen Tampereella. Jotta fanit voivat nauttia molempien otteluiden elämyksistä on Elämys Group järjestänyt 800 islantilaiskannattajalle tilausjunan Helsingistä Tampereelle.

Islantilaiset ovat erittäin tyytyväisiä saamiinsa erikoispalveluihin Helsingin kisoissa.
– Tämä on enemmän kuin hyvää palvelua ja kaiken saamme vielä hymyjen kera. On hienoa tehdä yhteistyötä Elämys Groupin ammattilaisten kanssa. Kaikki hoidetaan viimeisen päälle ja kommunikointi suunnittelusta lähtien on ollut erittäin helppoa, Hannes Jónsson Islannin koripalloliiton puheenjohtaja kiittelee.

– Meidän tehtävämme on tuottaa elämyksiä ja on tietysti hienoa kuulla onnistumisista. Islantilaisten kanssa yhteistyö on viety pitkälle ja heille on tuotettu omia huippuartistejakin paikalle luomaan elämyksiä ottelutapahtumien ympärille. Haluamme tietysti palvella kaikkia EM-kisoihin osallistuvia tahoja mahdollisimman hyvin, Jussi Viskari Elämys Groupin toimitusjohtaja linjaa.

Islantilaisfanien ohjelma lauantaina 2.9.

  • 11.30 Iceland pregame show – tähtiartistit Sverrir Bergmann & Úlfur Úlfur Kansalaistorin lavalla
  • 13:45 Puola-Islanti EM-koripallo-ottelu
  • 16:28 Yksityisjuna Tampereelle Pasilan autojuna-seisakkeelta
  • 18:20 Juna saapuu Tampereelle
  • 19:00 Suomi-Islanti jalkapallon MM-karsintaottelu
  • 22:20 Yksityisjuna takaisin  Helsinkiin
  • 00:14 Juna saapuu Helsinkiin -> jatkot Circus –yökerhossa

Koripallon EM-kisa- ja oheisohjelma Koripalloliiton 6.pelaaja-verkkosivuilla: www.basket.fi/6pelaaja

Lisätietoja:

Jussi Viskari, toimitusjohtaja, Elämys Group, puh. 040 584 6425, jussi.viskari@elamysgroup.com
Aarni Kotilainen, myyntijohtaja, Elämys Group, puh. 040 592 9404, aarni.kotilainen@elamysgroup.com

Elämys Group verkkosivut: www.elamysgroup.com

_____________________________________________________________________________________________

Elämys Group on suomalainen matka- ja tapahtumayritys, joka tekee elämyksiä kaikkialla maailmassa yritys- ja kuluttaja-asiakkaille. 20 matka- ja tapahtuma-ammattilaisen yritys on mm. Olympiakomitean, Koripalloliiton ja Hiihtoliiton matka- ja tapahtumakumppani. Yritysasiakkaille Elämys Group järjestää vuosittain kymmeniä tapahtumia ympäri maailman kannustematkoista elämyksellisiin asiakastapahtumiin. Kuluttaja-asiakkaita Elämys Group on palvellut nimellä Elämysmatkat jo yli 25 vuoden ajan.