Smartly.io lennätti globaalin tiiminsä Gran Canarialle – ”Investointi kannatti” [160 hlöä]

Mainosteknologiayhtiön tapaamisessa käytiin läpi yrityksen strategiaa ja kehitettiin uutta.

Suomalainen mainosteknologiayhtiö Smartly.io päätti koota työntekijänsä viikoksi yhteen talvella 2018. Yritys halusi antaa osaajilleen mahdollisuuden tavata toisiaan, sillä iso osa ympäri maailmaa työskentelevistä 160 työntekijästä ei ollut koskaan kohdannut kasvokkain.

Noin puolet Smartlyn henkilöstöstä työskentelee Suomessa, loput eri puolilla maailmaa yrityksen kahdeksassa toimistossa. Työntekijät edustavat 40 eri kansallisuutta. Vahvassa kasvussa olevalle firmalle koko porukan yhteinen tapaaminen oli harvinaista herkkua, josta otettiin kaikki irti.

”Toimme ihmiset yhteen, jotta he tapaavat naamatusten ja oppivat tuntemaan toisiaan. Sitä kautta etätyöskentely yhdessä on helpompaa, Smartlyn operation manager Tuomo Kuikka kertoo.

Kehityshankkeet aktivoivat

Koko viikkoa ei ollut tarkoitus käyttää vain sosialisoimiseen, vaan reissusta haluttiin saada myös konkreettista hyötyä. Siksi osa ajasta käytettiin Smartlyn vision ja tärkeiden strategisten asioiden läpikäymiseen, firman kehitysaskelien miettimiseen ja erilaisiin kehityshankkeisiin.

Auringonpaisteessa uuden kehittäminen oli vaivatonta.

”Kun kaikki ihmiset tuodaan samaan paikkaan, he tuovat mukanaan uusia ideoita. Saimme todella paljon uusia ideoita ja kehityskohteita”, Kuikka sanoo.

Seminaareja, illallisia ja aktiviteetteja

Reissun toteutuksesta vastasi Elämys Group. Se etsi asiakkaan toiveiden mukaisen paikan, rakensi ohjelman sekä vastasi matka- ja tapahtumajärjestelyistä paikan päällä. Kuuden päivän aikana oli päivittäin muuttuva seminaariohjelma, yhteiset illalliset ja aktiviteetteja koko ryhmälle.

Smartlylla yhteiseen tapahtumaan investointi nähdään tärkeänä.

”Työntekijät antoivat hyviä arvosanoja tapahtumajärjestelyistä ja paikasta. Näemme, että tällainen investointi on kannattava firman kehityksen kannalta”, Kuikka toteaa.

Tutustu toteutuksesta tehtyyn videoon:

Lue Smartlyn oma blogikirjoitus reissusta!

 

Soita meille!